Mainos

Hovioikeus: Yrittäjän maksettava 60 000 euroa ympäristörikoksesta

Itä-Suomen hovioikeus on pitänyt ennallaan lähes 60 000 euron korvaukset, jotka kokenut kuljetusalan yrittäjä sai maksettavakseen törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Ilomantsilainen 74-vuotias mies tuomittiin myös kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden keväällä 2009 antamaa päätöstä. Oikeuden mukaan yrittäjä syyllistyi kymmenen vuoden aikana lukuisiin laiminlyönteihin muun muassa saattamalla pohjavesiä pilaantumisvaaraan.

Mies otti maa-aineksia omilta alueiltaan. Hän kuitenkin ylitti selvästi lupa-alueen rajat ja otti soraa huomattavia määriä myös Natura-alueelta.

Yrittäjä kiisti rikokset. Teot ajoittuvat vuosille 1997-2007.

Suomessa on annettu varsin harvoin tuomioita törkeästä ympäristörikoksesta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.