Mainos

HS: Helsingin kuparivarkaista suurin osa suomalaisia

Valtaosa Helsingissä kiinni jääneistä kuparivarkaista on suomalaisia, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan pääkaupungissa oli tehty heinäkuun loppuun mennessä tänä vuonna jo 38 kuparivarkautta. Kiinni jääneistä 73 prosenttia on ollut suomalaisia. Vielä viime vuonna tilanne oli päinvastainen, sillä tuolloin selvä enemmistö eli 78 prosenttia oli itäeurooppalaisia. Viime vuonna kuparia vohkittiin Helsingissä yhteensä puolensataa kertaa.

Suurin osa kuparivarkauksista jää kuitenkin selvittämättä. Selvittämättömien rikosten tekijöiden kansallisuudesta poliisilla ei ole tietoa.

Enemmistö kuparivarkauksista on kaapelivarkauksia. Kelalla olevaa kuparikaapelia kähvelletään etenkin rakennustyömailta. Maahan upotettua kaapelia anastetaan harvemmin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.