Mainos

HS: Sedu haastoi Helsingin kaupungin oikeuteen

Sedu Koskisen Helsingin Kaivohuone -yhtiö on haastanut Helsingin kaupungin käräjille ravintola Kaivohuoneen remontin kuluja koskevassa kiistassa, kertoo Helsingin Sanomat. Helsingin Kaivohuone -yhtiö on Koskisen SK-ravintoloiden tytäryhtiö.

Tiistaina Helsingin käräjäoikeudelle lähettämässään haastehakemuksessa yhtiö vaatii kaupunkia maksamaan lähes 770 000 euroa remonttikuluistaan. Kaikkiaan yhtiö ilmoittaa tehneensä ravintolassa remonttia yli 2,2 miljoonalla eurolla.

Kiista sai alkunsa vuonna 2004, jolloin yhtiö vuokrasi Kaivohuoneen kaupungilta kymmeneksi vuodeksi.

Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen yhtiön tarkoituksena oli tehdä 1830-luvulla rakennetussa ravintolassa vain sisustusremontti.

Erilaisissa viranomaisselvityksissä kuitenkin valkeni, että Kaivohuoneessa on paljon rakenteellisia puutteita erityisesti paloturvallisuudessa, haastehakemuksessa kerrotaan.

- Kiista koskee vain paloturvallisuus- ja perusparannustöitä, jotka meidän mielestämme vuokranantajalla on velvollisuus hoitaa, SK-ravintoloiden toimitusjohtaja Antti Raunio kertoo.

Vaatimusten takia remontin työmäärä kasvoi noin nelinkertaiseksi.

- Meillä on selvä näkemysero siitä, mitä sopimuksen mukaan kuuluu vuokralaiselle. Sopimuksessa sanotaan, että vuokralainen kunnostaa talon sellaiseen kuntoon, että se vastaa sitä toimintaa, jota siellä pyöritetään, sanoo kiinteistöviraston toimitilapäällikkö Unto Ojala.

- Vuokralainen on tutustunut kohteeseen. Edellytettiin, että vuokralainen tiesi, mitä vuokrasi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.