Mainos

HS Ulvilan murhajutusta: Miestä kuulusteltu epäiltynä Jukka S. Lahden murhasta

Ulvilan murhajutussa on kesän aikana tutkittu väitettä, jonka mukaan miehensä murhasta tuomitun Anneli Auerin mies olisikin kuollut taloon tunkeutuneen miehen käsissä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Poliisi on kuulustellut heinäkuun aikana myös alkuperäisen vinkin antanutta ulvilalaista naista, tapauksen alkuvaiheiden yhtä poliisitutkijaa ja neljättä henkilöä.

Porilainen mies on nykyään kirjattu rikoksesta epäillyksi, mutta syyttäjän mukaan siitä ei pidä tehdä johtopäätöksiä. Miestä ei ole vangittu.

– Hän on aiemminkin kuultu tässä asemassa ja on kuultu nytkin, syyttäjä Kalle Kulmala sanoi Helsingin Sanomille.

Kulmalan mukaan ratkaisuja jatkosta tehdään, kun jutun toinen syyttäjä palaa lomilta.

Väite esiin keväällä

Väite ulkopuolisesta tekijästä tuli esiin keväällä, kun ulvilalainen nainen sai poliisin ja syyttäjän vakuuttuneeksi, että hänen kertomuksensa kannattaa kuulla.

Myös Auer ja hänen vanhin tyttärensä ovat kertoneet ulkopuolisesta tekijästä.

Helsingin Sanomien mukaan ulvilalainen nainen kertoi olleensa pari viikkoa sitten poliisikuulustelussa, joka kesti yli seitsemän tuntia.

Naisen kertomuksen ydinkohdat ovat, että mies olisi tunnustanut teon hänelle ja miehellä olisi ollut motiivi tappaa Lahti. 

Mies on naisen mukaan kärsinyt mielenterveyden heikkenemisestä, raivokohtauksista ja ahdistustiloista.

Nainen kertoi saaneensa poliisilta nyt paljon asiallisempaa kohtelua kuin vuonna 2007, jolloin hän kertoi ensi kertaa epäilyksistään. Naisen mukaan häntä ei otettu tuolloin tosissaan.

Anneli Auer tulee jälleen syytettynä oikeuden eteen Vaasan hovioikeudessa syyskuussa.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.