Mainos

HS: Petostuomion lapsilisärahoista saanut sisar väittää Vihreiden Mohamedin käyttäneen rahat – Mohamed vetäytyy kuntavaaleista

Kokoomuksesta vihreisiin loikannut kuntavaaliehdokas Saido Mohamed on vetäytynyt ehdokkuudesta Helsingin piirissä. 

Helsingin Sanomien mukaan Mohamed vetäytyy ensi kevään vaaleista, koska hänen sisarensa on saanut tuomion petoksesta. Sisar sai HS:n pyytämien käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan tuomion lapsilisien kavaltamisesta.

HS:n mukaan sisar on muuttanut Suomesta ja jättänyt ilmoituksen tekemisen lapsilisien maksun lakkauttamisesta Saido Mohamedin tehtäväksi. Sisaren ja toisen todistajan mukaan Saido Mohamed on kuitenkin käyttänyt lapsilisärahat 10 vuoden (2003–13) ajalta omaan opiskeluunsa. Summa on yli 44 000 euroa.

Helsingin vihreiden puheenjohtaja Marja Halonen vahvistaa Saido Mohamedin vetäytymisen ja sen, että syynä on juuri sisaren tuomio.

Mohamed oli käräjäoikeudessa vapaaehtoisena todistajana. Hän todisti Kelan puolesta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.