Mainos

Humalainen puri miestä päähän nakkikiskan jonossa

Lahden poliisilla oli kiireinen viikonloppu. Eniten poliiseja työllistivät erilaiset tehtävät Lahdessa, mutta kiirettä piti myös Asikkalassa, Hollolassa ja Nastolassa.

Eniten poliiseja työllistivät erilaiset pahoinpitelyt, joita kirjattiin kaikkiaan kaksitoista kappaletta. Suurin osa oli poliisin mukaan perinteisiä humalaisten välienselvittelyä.

Sunnuntaiaamuna puoli neljän aikaan lahtelaisessa ruokapaikassa iisalmelainen mies kaatoi edessä olevan miehen maahan ja puri tätä ohimoon. Purema aiheutti vertavuotavan haavan lahtelaismiehen päähän. Silminnäkijöiden mukaan iisalmelainen hyökkäsi yllättäen edessä jonottaneen miehen kimppuun.

Myös kahdeksan rattijuoppoa jäi viikonlopun aikana poliisin haaviin. Neljällä alkoholia oli veressä niin paljon, että heitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lisäksi kolme autoa varastettiin Lahden poliisin alueelta viikonlopun aikana.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.