Mainos

Humalaisten nuorten päähänpisto: Autolla laskettelurinnettä alas

Pohjois-Savon poliisi sai eilen illalla hieman erikoisemman työtehtävän.

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Kuopiossa Antikkalan laskettelurinnettä oli ajanut alas tumma henkilöauto, jonka matka oli päättynyt lumipenkkaan.

Poliisin mukaan auto oli ajanut laskettelurinteen alaosassa sijaitsevaan hyppyriin. Poliisipartion ehdittyä paikalle autossa oli ajovalot päällä auton keulan osoittaessa kohti taivasta. Auton luona ei ollut ihmisiä.

Hieman myöhemmin partio tapasi Kallantieltä kaksi nuorta miestä, joista toinen myönsi ajaneensa autoa rinnettä alas. Auton kyydissä olleet kolme muuta miestä olivat poistuneet toiseen suuntaan.

18-vuotias kuopiolaismies puhalsi 1,32 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, vahingonteosta ja maastoliikennerikkomuksesta. Kuljettaja oli saanut ajokortin kuukausi sitten, mutta oli ajokiellossa jo ennen eilisillan tapahtumia.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.