Mainos

Humalaisten nuorten ulosajossa katastrofin ainekset

Neljä nuorta törmäsi henkilöautolla puuhun keskiviikon vastaisena yönä Väinöläniemellä Kuopiossa.

Ajoneuvossa oli kolme nuorta miestä ja nainen. Kuljettajaksi epäilty, vuonna 1990 syntynyt mieshenkilö puhalsi alkometriin 3,23 promillen lukemat.

Tilanteessa oli olemassa hyvin samankaltaiset katastrofin ainekset kuin elokuussa 2002, jolloin neljän nuoren, siinäkin tapauksessa kolmen miehen ja yhden naisen, henkilöauto törmäsi Väinölänniemellä päin puuta. Tuolloin onnettomuudessa kuoli kolme ja yksi loukkaantui. Tapahtumapaikoilla on väliä vain muutama sata metriä.

Tässäkin tapauksessa myös vauhtia oli huomattavan paljon. Tiehen piirtyi noin 37 metrin suorat jarrutusjäljet ennen kuin auto osui keulaosallaan puuhun ja vaurioitui pahoin.

Tällä kertaa säästyttiin kuitenkin kuolonuhreilta. Kolme henkilöä joutui jäämään Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tarkkailtavaksi. Alustavassa tarkastelussa vaikuttaa siltä, että heidän vammansa eivät ole vakavia. Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisensa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.