Mainos

Huumekuski hinasi toista huumekuskia Petäjävedellä

Poliisipartio kiinnitti eilisiltana valtatiellä 23 huomionsa valoitta kulkeneeseen henkilöautoon, jota hinattiin.

Autot pysäytettiin ja poliisi sai huomata, että hinaavaa henkilöautoa kuljettavalla 1989 syntyneellä jyväskyläläismiehellä ei ollut ajokorttia. Lisäksi hän antoi pikahuumetestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille.

Kuljettajalla oli hallussaan paketti ainetta, jota poliisi epäilee amfetamiiniksi. Auto oli lisäksi lastattu huomattavalla määrällä anastetuksi epäiltävää omaisuutta.

Hinattavassa autossa kuljettajana toiminut 1964 syntynyt jyväskyläläismies antoi niin ikään pikahuumetestissä positiivisen tuloksen bentzodiapaatille ja amfetamiinille. Hinattava auto oli lisäksi poistettu liikennekäytöstä.

Molempien autojen kuljettajat käytettiin verikokeessa ja otettiin kiinni odottamaan esitutkintaa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.