Mainos

IL: 16-vuotias riehui ja potki poliisia päähän – poliisi sairauslomalle

Iltalehden mukaan 16-vuotias näpistyksestä epäilty poika riehui väkivaltaisesti sunnuntai-iltana.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisit ottivat tuntomerkkien perusteella kiinni kaksi nuorta, joiden epäillään varastaneen alkoholijuomia Helsingin Kampissa, Iltalehti kertoo.

Lehden mukaan nuoret kuljetettiin poliisiasemalle, jonka edustalla toinen heistä jäi yksin poliisiautoon poliisin kanssa ja alkoi riehua. Kun poliisi käski poikaa rauhoittumaan ja tarttui tämän kädestä kiinni, epäilty yritti löydä poliisia. Hän myös yritti sylkeä poliiseja, kertoo Iltalehti.

Lopulta pojalle alettiin kiinnittää turvavyötä, jolloin hän potkaisi takapenkillä ollutta poliisia.

Iltalehden mukaan poliisi loukkaantui tilanteessa ja sai vammoja päähänsä ja käteensä. Hän on lehden joutunut jäämään sairauslomalle.

16-vuotiasta m epäillään näpistyksestä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Iltalehden mukaan pojalla on aiempia rikosmerkintöjä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.