Mainos

IL: Aarnio-tutkinnanjohtaja rikostutkinnan kohteeksi

Kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolasta on käynnistetty rikostutkinta virkamieheen kohdistuneen rikostutkinnan vanhenemisen vuoksi, kertoo Iltalehti.

Tutkintavastuu asiasta on Helsingin poliisilla ja Valtakunnansyyttäjänvirasto on antanut asiassa syyttäjänmääräyksen 7. pävä tammikuuta.

– Siitä on kirjattu rikosilmoitus ja esitutkinta on käynnissä. Kyseessä on epäily virkavelvollisuuden rikkomisesta, tutkinnanjohtaja Hannu Männikkö kommentoi Iltalehdelle.

Myös Oikeuskanslerinvirasto on pyytänyt asiasta lausunnon ja selvityksen.

Tutkinnan kohteena on se, syyllistyikö Soukola virkarikokseen jättäessään Tullin tutkinnanjohtajaan kohdistuneet virkarikosepäilyt vanhenemaan. Iltalehden mukaan Soukola ei määrännyt asiasta kuulusteluja.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet elokuun 2009 ja maaliskuun 2010 välisenä aikana. Soukola itse on selittänyt jutun vanhenemista muun muassa Aarnio-tapauksella, joka on vienyt hänen aikaansa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.