Mainos

IL: Aarnion tontilta löytyi suuri rahakätkö

Helsingin huumepoliisin hyllytetyn päällikön Jari Aarnion rakennustyömaan tontilta on löytynyt suuri rahakätkö.

Iltalehti kertoo, että KRP:n tutkijat löysivät omakotitalon työmaalta Porvoosta käteistä kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Lehden mukaan seteleistä etsitään sormenjälkiä ja muita dna-tunnisteita niiden alkuperän selvittämiseksi.

KRP tutki aluetta viime viikolla koirien kanssa. Naapuri kertoo Iltalehdelle, että paikalla on ollut kymmeniä poliiseja ja tonttia on vartioitu myös öisin.

Aarnio on ollut tutkintavankeudessa puoli vuotta. Häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä lahjomarikoksesta. Aarnio on kiistänyt syyllisyytensä.

Vangitsemisen perusedellytyksenä on se, että epäilty rikos on riittävän vakava eli maksimirangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta ja että henkilöä epäillään teosta todennäköisin syin.

Lisäksi pitää olla joko pakenemisvaara, sotkemisvaara tai vaara rikollisen toiminnan jatkumisesta. Vangitseminen ei saa olla kuitenkaan tilanteeseen nähden kohtuutonta.

Aikaisemmin asetettujen takarajojen mukaan jutussa pitäisi nostaa syyte 27. toukokuuta mennessä. Jos syytteitä nostetaan, oikeudenkäynnin olisi määrä alkaa siitä kahden viikon kuluttua.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.