Mainos

IL: Erikoiset huumelöydöt saivat poliisinkin hämilleen

Länsi-Uudenmaan poliisi on takavarikoinut poikkeavassa, kosteassa muodossa olevaa amfetamiinia viime kuukausina.

Iltalehti kertoo, että takavarikkoja on tehty eri puolilla Uuttamaata, muun muassa Vihdissä, Lohjalla ja Inkoossa. Suurin takavarikko on toistaiseksi ollut noin 800 grammaa.

Erikoiseksi takavarikot tekee se, että huumausaine on ollut nestemäisessä muodossa. Takavarikkoon on saatu yhteensä noin 1,5 kiloa kosteaa amfetamiinia.

Vielä ei tiedetä, miksi aine on kosteassa muodossa. Iltalehden haastatteleman tutkijan mukaan vastaavaa amfetamiinia ei ole aikaisemmin ollut tutkittavana.

Lehti kertoo, että tutkimusten aikana on viisi epäiltyä vangittu. Lisäksi seitsemän henkilöä on ollut pidätettynä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.