Mainos

IL: Hervannan tappoa tutkitaan nyt murhana

Tampereen Hervannassa viime viikon alussa tapahtunutta henkirikosta tutkitaan nyt murhana, kertoo Iltalehti.

Epäilty rikos tuli ilmi maanantain vastaisena yönä 25. toukokuuta, kun poliisi meni selvittämään häiriökäyttäytymistä Hervantaan. Poliisi tapasi Hervannassa epäillyn miehen, joka näytti poliisille paikan, jossa vainaja oli.

Poliisin mukaan epäilty kertoi osallisuudestaan tapahtuneeseen. Syytä teolleen vuonna 1983 syntynyt tamperelaismies ei osannut kertoa. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

– Tekotapa oli erityisen raaka ja julma. Murhan tunnusmerkistöönhän kuuluvat erityinen raakuus ja julmuus sekä suunnitelmallisuus, ja ainakin ensin mainitut tässä täyttyvät, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen sanoo Iltalehdelle.

Kinnunen jatkaa lehden haastattelussa, että illan tapahtumat on selvitetty ja että teolla on todistaja.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.