Mainos

IL: Imatran koulupuukottajaa kiusattiin koko yläasteen ajan

Iltalehden tietojen mukaan Imatran eilisestä koulupuukotuksesta epäiltyä yhdeksäsluokkalaista poikaa oli kiusattu koko yläasteen ajan. Puukottajaksi epäillyn pojan kiusaaminen oli jatkunut luokassa vielä eilispäivän aamuna.

– Jonkinlaista ystävänpäiväpussailuun liittyvää jäynää siinä oli. Se sai pojan ottamaan puukkonsa esiin ja aloittamaan iskut. Eikä uhri ollut edes pahin kiusaaja, luokkatoverit kuvailevat Iltalehdelle.

Poliisin esitutkinnassa teon motiiviksi on osoittautunut koulukiusaaminen.

Iltalehden haastattelemien oppilaiden mukaan Kosken koulun opettajat olivat jollakin lailla tietoisia koulukiusaamisesta, mutta oppilaiden mielestä kiusaamiseen ei puututtu tarpeeksi.

Imatran vt. sivistystoimen toimialajohtaja Ulla Laineella on erilainen näkemys asiasta.

– Ihan varmasti koulun opettajat eivät tienneet kiusaamisesta mitään. Jos olisivat tienneet, siihen olisi puututtu, Laine vakuuttaa Iltalehdelle.

Välikohtaus Imatran Kosken koululla tapahtui eilen aamulla puoli kymmenen aikaan, kun puukottajaksi epäilty poika iski uhria rintaan.

Puukotuksen uhri, yhdeksäsluokkalainen poika on viety sairaalahoitoon, mutta uhrin tila on vakaa.

Poliisi epäilee yhdeksäsluokkalaisen pojan syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen. Puukottaja oli iältään 16-vuotias ja hän pysyy pidätettynä. Hänen mahdollisesta vangitsemisestaan päätetään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa lähipäivinä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.