Mainos

IL: Mies kuristi ja potki ohikulkijoita Helsingissä

Mies hyökkäili ohikulkevien ihmisten kimppuun Pasilassa Helsingissä tänä aamuna, kertoo Iltalehti.

Helsingin poliisin yleisjohtaja, komisario Esa Pennanen kertoo lehdelle, että vuonna 1975 syntynyt mies oli lyönyt ohi pyöräillyttä naista ja kuristanut toista naista.

Mies myös löi ja potki läheisestä ruokakaupasta apuun tullutta kauppiasta.

Poliisi sai kuitenkin taltutettua miehen. Uhrit eivät Iltalehden mukaan saaneet vakavia vammoja.

Motiivia teolle ei vielä tiedetä. 

Mies on toimitettu poliisivankilaan. Häntä epäillään pahoinpitelystä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.