Mainos

IL: Poliisille ei rahaa puhumisesta - huumevalistustyö vaarassa

Koulujen huumevalistustyö on vaarassa sisäministeriön uusien määräysten vuoksi, kirjoittaa Iltalehti.

Tiukkojen säästötoimien kohteeksi joutuneet poliisit eivät ole saaneet vuoden alusta lähtien korvauksia siitä, jos he ovat käyneet luennoimassa eri sidosryhmille. Tämä on pakottanut Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL:n laskemaan hanskat lähes tiskiin. Liitto kehottaa poliiseja lopettamaan työt, joista ei makseta korvausta.

Poliisit ovat saaneet ennen vuodenvaihtumista esimerkiksi kouluissa, sairaanhoito-oppilaitoksissa ja muissa eri sidosryhmien pitämissä luennointitilaisuuksissa tilaajan kanssa sopiman palkkion.

Sisäministeriö on perustellut kieltoa muun muassa henkilöstön yhdenvertaisen kohtelemisen turvaamisella ja "hallinnonalan keventämisellä".

Poliisihallitus on aiemmin ohjeistanut, että sopiva korvaus tunnilta olisi ollut 20 euroa. Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajan Yrjö Suhonen ei ymmärrä ministeriön kieltoa. Hänen mukaansa korvaus on ollut sopiva motivointilisä.

– Nyt sekin on otettu pois, Suhonen pahoittelee.

– Tässä ei ole loukattu kenenkään yhdenvertaisuutta. Kollegoiden kesken ei ole ollut kateutta, ja koulutuksen tilanneet ovat olleet tyytyväisiä, Suhonen tähdentää Iltalehdelle.

Hänen mukaansa liitto on ollut ministeriöön yhteydessä tilanteen palauttamiseksi ennalleen, mutta tulokset ovat olleet laihoja.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.