Mainos

IL: Tutkinta Puolustusvoimissa – ammattisotilas ajoi humalassa ojaan kesken sotaharjoituksen

Lapissa Rovajärven ampuma-alueella on sattunut välikohtaus, jota tutkii nyt niin Lapin poliisi kuin Puolustusvoimat, kertoo Iltalehti. Virkatehtävissä ollut sotilas ajoi pakettiautolla ojaan kesken sotaharjoituksen ja puhalsi sotilaspoliisille epäilyttävät alkometrilukemat.

Iltalehden mukaan sotilas ajoi Puolustusvoimien pakettiautoa yksin. Ojaanajon jälkeen paikalle tuli nopeasti sotilaita työntämään auton takaisin tielle. Samalla heräsi epäilys kuljettajan tilasta, ja paikalle kutsuttiin sotilaspoliisi hänet puhalluttamaan.

Ojaanajossa ei loukkaantunut kukaan, eikä autokaan saanut suurempia kolhuja.

Maavoimien tiedotuspäällikkö Anna-Maria Länsimies vahvistaa Iltalehdelle, että tapaus sattui Rovajärven ampuma-alueella. Hän on vaitonainen yksityiskohdista, mutta sanoo lehdelle, että rattijuopumuksesta epäilty on ”palkattua henkilökuntaa", eli hän ei ole varusmies.

Iltalehden tietojen mukaan epäilty olisi Jääkäriprikaatin yliluutnantti.

Rovajärven ampuma-alue on lajissaan Länsi-Euroopan suurimpiin kuuluva harjoitusalue, jossa siviilit eivät saa liikkua harjoitusten aikana ilman lupaa. 

Viime ja toissa viikolla alueella oli käynnissä harjoitus, ja paikalla oli noin 3500 henkilöä. Monille varusmiehille harjoitus oli niin sanottu loppusota. Se päättyi ennen itsenäisyyspäivää. 

Iltalehden mukaan mukana oli myös ruotsalainen joukkue Norrbottenin rykmentistä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.