Mainos

IL: Tyttärensä murhasta epäilty vaati päästä eristykseen – vankila kiistää

Kahdeksanvuotiaan tyttärensä murhasta epäilty mies kertoo joutuneensa vankilan avoimelle osastolle vastoin tahtoaan. Asiaa selviää Iltalehden mukaan kirjeestä, jonka 35-vuotias mies lähetti ystävälleen.

Mies pahoinpideltiin Vantaan vankilassa toissa viikonloppuna. Hänet oli siirretty sitä edeltävänä torstaina eristyksestä vankilan normaalille osastolle.

– Ensin luvattiin, että pääsisin pois sieltä (avo-osastolta) lauantaiaamuna, mutta en päässyt, ja sunnuntaina selliin hyökkäsi neljä tyyppiä ja sain turpaani, mies kertoo käsin kirjoittamassa kirjeessään.

Vankilan turvallisuusasioista vastaava apulaisjohtaja Jaakko Jokinen kertoi Iltalehdelle, ettei vankilalla ole tietoa vangin pyynnöistä jäädä eristetylle osastolle.

– Hän ei mitenkään vastustanut siirtoa eikä ilmoittanut, että pelkäisi. Hän ei ollut pyytänyt päästä suljetulle osastolle, Jokinen kertoo.

Iltalehden mukaan vankiin kohdistunutta pahoinpitelyä ei olla selvittämässä, sillä mies ei ole halunnut paljastaa, ketkä selliin hyökkäsivät.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.