Mainos

Ilta-Sanomat joutuu maksamaan korvauksia maalivahdille

Ilta-Sanomat joutuu maksamaan vahingonkorvauksia jalkapallomaalivahti Sami Sinkkoselle tämän nimen ja kuvan harhaanjohtavasta käytöstä jalkapallon lahjusskandaalin uutisoinnissa, kertoo Jalkapallon pelaajayhdistys.

Yhdistyksen lainopillisen neuvonantajan Mika Palmgrenin mukaan IFK Mariehamnissa pelannutta Sinkkosta oli haastateltu gallupkyselymuodossa eikä häneltä ollut edes kysytty lupaa hänen nimensä ja kuvansa käyttöön.

- Käräjäoikeus linjasi päätöksessään, millä tavalla ja missä yhteydessä urheilijan kuvaa ja nimeä saa käyttää. Päätöksellä on selvästi urheilijan oikeusturvaa ja julkisuuden suojaa koskeva merkitys, Palmgren sanoo.

Ilta-Sanomat kirjoitti vuonna 2005, että Sinkkonen olisi kieltäytynyt kolmesti lahjuksista ottelutuloksen järjestämisessä.

Tämän tiedon Sinkkonen kiistää. Sinkkosen mukaan häneen oli otettu yhteyttä kolme kertaa 2000-luvun alussa, mutta missään vaiheessa ei keskusteltu rahasta.

Ilta-Sanomissa pidetään tuomiota täysin vääränä ja siitä valitetaan hovioikeuteen, lehden antamassa lausunnossa sanotaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.