Mainos

IS: Ensisynnyttäjä kuoli – hoitohenkilökuntaa syytetään kuolemantuottamuksesta

Helsingin käräjäoikeus käsitteli maanantaina tapausta, jossa 24-vuotias nainen menehtyi vuonna 2012 esikoisensa synnytykseen. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Sikiön asentovirheen takia synnytys suoritettiin sektiona, jonka jälkeen nainen vietiin heräämöön. Siellä hänen tilansa kuitenkin romahti äkillisesti ja nainen vietiin kiireellisesti leikkaukseen.

Ennen leikkausta naisen sydän oli pysähtynyt viideksi minuutiksi. Lisäksi hän oli saanut vatsaonteloonsa verenvuodon.

– Viiden päivän päästä kerrottiin, ettei mitään ole enää tehtävissä, naisen aviomies kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Nainen kuoli viisi päivää synnytyksen jälkeen.

Kuolemantapauksen takia naista hoitanutta lääkäriä, kätilöä ja hoitajaa vastaan on nostettu syytteet kuolemantuottamuksesta. Lisäksi anestesialääkäriä syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lääkäri, hoitaja ja kätilö kiistävät syytteet. Syytetyt eivät mielestään laiminlyöneet hoitoa tai valvontaa sillä tavoin, että olisivat olleet vastuussa 24-vuotiaan kuolemasta. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.