Mainos

IS: Forssassa 18-vuotiaan surmasta epäilty ei kuulu uhrin lähipiiriin

Forssassa nuoren naisen surmasta epäilty on Ilta-Sanomien mukaan kiistänyt syyllisyytensä. Poliisin mukaan epäilty ei kuulunut uhrin lähipiiriin.

Poliisi otti eilen iltapäivällä kiinni mieshenkilön henkirikoksesta epäiltynä. Poliisi ei ole paljastanut vielä miehen kotipaikkaa ja ikää.

– Pidätettyä on kuultu. Hän on kiistänyt tässä vaiheessa. Teemme koko ajan selvittelyjä samanaikaisesti. Mitään läpimurtoa ei ole tehty, kertoo tutkinnanjohtaja Ilkka IivariIlta-Sanomille.

18-vuotias nainen löydettiin kuolleena joesta torstaina aamulla. Rikos oli tapahtunut aamuyöllä. Poliisin mukaan uhrissa oli sellaisia väkivallan merkkejä, että tapausta tutkitaan murhana.

Viimeinen varma havainto 18-vuotiaasta oli tehty kolmen aikaan yöllä, jolloin nainen oli poistunut ravintolasta Forssan keskustassa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.