Mainos

IS: Kadetti kuumeni urakalla – tuomittiin seitsemästä rikoksesta, hakkasi toista halolla

Kadeteilta odotetaan moitteettomuutta, mutta tässä tapauksessa hyvästä käytöksestä ei ollut tietoakaan. 

Ilta-Sanomat kertoo kadetista, joka tuomittiin sakkoihin peräti seitsemästä palvelusaikana tehdystä rikoksesta. Tuomiot langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. 

Vuoden 2014 syyskuussa kadetti löi toista kadettia voimalla kasvoihin Santahaminan kasarmin parkkipaikalla. Teon motiivi liittyi naljailuun, joka ei miellyttänyt tuomittua kadettia. 

Tuomittu pahoinpiteli samaa 22-vuotiasta miestä uudestaan vuoden 2015 alussa ampumaleirillä Vuosangassa. Leirillä oli tuimasti pakkasta, ja kadetti huolehti teltan kamiinan lämmittämisestä niin sanotussa kipinävuorossa. 

Kamiinan kylmeneminen kuumensi kadetin

Kamiina kuitenkin pääsi sammumaan, jolloin makuupussissa maannut 22-vuotias mies aloitti provosoinnin. Kipinävuorolainen suuttui  ja löi puuhalolla 22-vuotiasta useasti jalkoihin. Lisäksi hän uhkaili toista kadettikollegaansa. 

Kuumapäinen kadetti tuomittiin pahoinpitelyjen lisäksi neljästä palvelusrikoksesta 300 euron sakkoihin. Tekojen uhreilla ei kuitenkaan ollut vaatimuksia kadettia kohtaan. 

IS kertoo, että Maanpuolustuskorkeakoulu keskeytti miehen koulutuksen lokakuussa määräaikaisesti. Vielä ei ole varmaa, voiko hän jatkaa palvelustaan. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.