Mainos

IS: Miesjoukkoa epäillään törkeästä petoksesta – huijasi lottovoittajalta jopa miljoonia

Sisä-Suomen poliisi tutkii tapausta, jossa miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja, kertoo Ilta-Sanomat.

Lehden tietojen mukaan noin 70-vuotias mies voitti kevättalvella miljoonien arvoisen lottopotin. Kuutta miestä epäillään nyt törkeästä petoksesta.

Lähteet kertovat lehdelle, että pian lottovoiton jälkeen iäkkään miehen seuraan lyöttäytyi tuntemattomia miehiä, joka onnistui seuraavina kuukausina saamaan otteen vanhuksesta ja tämän omaisuudesta.

Lähteiden mukaan epäillyt ostivat kevään ja kesän aikana jopa miljoonilla euroilla muun muassa ravihevosia. Epäilyt tulivat poliisin tietoon loppukesästä.

Tutkintaa johtaa rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

– Meillä on tutkinnassa tällainen asia, jossa noin seitsemänkymppisen miehen epäillään joutuneen tämmöisen joukon hyväksikäyttämäksi. Tällä hetkellä meillä on tälle rikosnimikkeenä törkeä petos. Tutkimme viime kevään ja heinäkuun viidennentoista päivän välillä tapahtuneita asioita, Kinnunen kertoo lehdelle.

Pirkanmaan käräjäoikeus on määrännyt lehden mukaan elokuun lopulla epäiltyjä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltyinä.

Katso aiempia lottovideoitamme:



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.