Mainos

IS: Näin Seinäjoen teinimurhasta syytetty tyttö kertoi teon syistä

Seinäjoen teinimurhasta syytetty kertoi poliisikuulusteluissa, että häntä ärsytti se, kuinka uhri vietti paljon aikaa pojan kanssa, josta murhasta syytetty tyttö oli kiinnostunut. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa tällä viikolla käsiteltiin tällä viikolla niin sanottua Seinäjoen teinisurmaa, jossa 15-vuotias tyttö surmasi saman ikäisen tytön. Jo aiemmin on tullut ilmi, että veriteon taustalla oli syytetyn ja uhrin ihastus samaan poikaan.

"Ärsytti, kun se oli niin paljon sen kanssa"

Murhasta syytetyltä kysyttiin, miksi tämä surmasi ikätoverinsa. Tyttö vastasi häntä ärsyttäneen, että toinen tyttö vietti paljon aikaa pojan kanssa.

– Eikä se (pojan nimi) sitten ollu niin paljon mun kaa, murhasta syytetty tyttö kertoi poliisille IS:n mukaan.

Tytön mukaan tilanne alkoi ärsyttää häntä vuodenvaihteen jälkeen, jolloin hän ihastui poikaan toden teolla. IS kertoo, ettei tyttö ollut kertomansa mukaan puhunut omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan kenellekään.

Uhrin äiti ei voinut uskoa tyttöä syylliseksi

Ilta-Sanomien jutusta selviää, että äiti ei voinut uskoa syytettyä tekijäksi.

– Minä vain ajattelin, että se on B:n (syytetyn) isä tai tekijä on joku ulkopuolinen, mutta ei B. Ajattelin, että tekijä ei voi olla saman ikäinen tyttö, kaveri, hän kertoi poliisikuulusteluissa.

Äiti kertoi, että hänen tyttärensä ja murhasta syytetty tyttö olivat tavanneet koulun ulkopuolella ehkä viisi kertaa. Äiti kertoi, että murhasta syytetty tyttö oli käynyt aiemmin tyttärensä syntymäpäiväjuhlissa.

Uhri hyvin onnellinen viimeiset kuukautensa

Uhri oli IS:n mukaan ihmetellyt äidilleen sitä, minkä takia murhasta syytetty tyttö oli puhunut koko ajan koulusta. Tämä ei kuulemma voinut viedä kotiinsa huonoja numeroita, vaan tämän oli aina oltava paras.

Äiti oli myös kuullut tyttäreltään pojasta, josta kummatkin tytöt olivat kiinnostuneita. Äidin tietojen mukaan uhri ja poika eivät kuitenkaan seurustelleet. Ennen kuolemaansa tytär oli kuitenkin ollut erityisen hyväntuulinen ja äiti oli epäillyt hänellä olleen ehkä "sutinaa" jonkun pojan kanssa. 

Juotti lasinpesunestettä, 16 iskua veitsellä

Tytölle vaaditaan vähintään kymmenen vuoden vankeustuomiota murhasta.

Tyttö tappoi uhrin kotonaan Seinäjoen Joupin kaupunginosassa. Syytetty oli tuonut uhrin kotiinsa mopoautollaan ja yrittänyt juottaa tälle mehua, johon oli sekoitettu lasinpesunestettä. Uhri kuitenkin huomasi erikoisen maun ja jätti juomisen kesken.

Tämän jälkeen syytetty pyysi tytön istumaan, sitoi tämän silmät ja sai uhrin selälleen makuulle kuuntelemaan musiikkia ja rentoutumaan. Sillä välin hän haki keittiöstä keittiöveitsen ja iski sillä uhria rintaan.

Uhrin yrittäessä paeta tyttö iski tätä yhteensä 16 kertaa. Syyttäjän mukaan teon aikahaarukka oli noin 19 minuuttia. Uhri menehtyi paikalle ennen pelastushenkilökunnan saapumista.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion 11. joulukuuta. 

Juttua muokattu ja tiivistetty klo 23.48, maininta Ilta-Sanomista nostettu jutun ingressiin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.