Mainos

IS: Syyte murhayrityksestä 21-vuotiaalle naiselle – yritti myrkyttää eroa halunneen avopuolisonsa

Eroa avopuolisostaan tehnyt 22-vuotias mies joutui rajun puukotuksen uhriksi hakiessaan viimeisiä tavaroitaan hänen ja avovaimonsa yhteisestä kodista Espoossa viime joulukuussa.  

Tilanne kärjistyi, kun 21-vuotias nainen oli pyytänyt miestä jäämään juomaan vielä "viimeiset teet" yhteiselle asunnolle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tapausta käsiteltiin viime keskiviikkona Espoon käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan nainen oli juottanut miehelle ensin teetä, johon oli liuotettu iso annos nukahtamislääkettä. Tämän jälkeen nainen oli puukottanut miestä lukuisia kertoja selkään.

Uhri kertoi oikeudessa, että teen juomisen seurauksena hänelle oli tullut outo olo.

– Kaikki liikkeet muuttuivat tosi hitaiksi ja näkökenttä muuttui niin, etten pystynyt hahmottamaan asioita, mies kertoi oikeudessa Ilta-Sanomien mukaan.

Miehen seuraava muistikuva on siitä, kun hän heräsi sohvalta.

– Tunsin, kuinka jokin valui selkää pitkin, ihan kuin joku olisi kaatanut vettä.

Syyttäjän mukaan teon motiivina oli mustasukkaisen ja mieheen ripustautuneen naisen kosto parisuhteen päättämisestä.

Syyttäjän mukaan nainen puukotti miestä lukuisia kertoja selkään, niskaan ja käsivarteen. Yksi iskuista aiheutti syyttäjän mukaan lähes halvaantumisen, sillä se osui aivan selkäydinkanavan reunaan.

Mies pelastui ainakin osittain siitä syystä, että pojastaan huolestunut äiti ja hänen miesystävänsä tulivat asunnolle ilta kymmenen aikaan etsimään poikaansa. He olivat paukuttaneet ovea ja kun kukaan ei tullut avaamaan, äidin miesystävä oli soittanut hätänumeroon. 

Kun sisällä olleen naisen ote oli herpaantunut, mies oli raahautunut avaamaan oven.

Äiti kertoi oikeudessa, että verinen poika oli lysähtänyt hänen eteensä.

21-vuotiaalle naiselle luettiin syyte murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä. Nainen kiistää murhan yrityksen mutta myöntää teon törkeänä pahoinpitelynä. Hän kiistää myös myrkyttäneensä miehen teen.

Puolustus pyysi, että naiselle tehtäisiin mielentilatutkimus.




Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.