Mainos

IS: Vaimonsa surmasta epäilty oli valmistumassa tohtoriksi – työyhteisö järkyttynyt

Ilta-Sanomat kertoo, että vaimonsa surmasta epäilty mies on ollut tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa.

Ilman vangitsemista mies olisi todennäköisesti valmistunut tänä vuonna.

40-vuotias mies työskentelee IS:n mukaan insinöörinä Espoon kaupungilla. Hänen työyhteisönsä on järkyttynyt murhaepäilystä.

– Tämä on täysin ennalta arvaamaton ja todellakin järkyttävä uutinen ollut työyhteisölle. Hänen työnteostaan minulla ei ole ollut mitään moitittavaa. Töissä hän on ollut erittäin asiallinen ja fiksu, sanoo epäillyn esimies Carl Slätis IS:lle.

Vuonna 1979 syntynyt nainen löytyi viime torstaina surmattuna espoolaisesta asunnosta. Rikoskomissario Lauri Hakkala Helsingin poliisista on ollut tapauksesta vaitonainen. 

– Tapaus on niin tuore ja monia asioita on yhä selvittämättä, joten emme pysty tässä vaiheessa tutkintaa tarkemmin tiedottamaan. Tällä hetkellä henkirikoksesta ei kuitenkaan ole muita henkilöitä epäiltynä, tutkinnanjohtaja, Hakkala sanoi MTV:lle maanantaina.

Asunnossa oli tekohetkellä paikalla pariskunnan 2-vuotias lapsi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.