Mainos

Israelilainen ”monimiljonääri” huijasi naisia - kolme synkkää tarinaa

Helsingin käräjäoikeudessa puitiin tammikuussa uskomattomalta vaikuttavaa huijausvyyhtiä, jossa israelilainen mies huijasi kolmelta suomalaisnaiselta kymmeniä tuhansia euroja kultakin.

Oikeus tuomitsi tammikuun lopussa 25-vuotiaan israelilaisen Shimon Yehuda Hayutin kolmen vuoden ehdottomaan vankeustuomioon useista törkeistä petoksista. Mies esiintyi monimiljonäärinä ja sai naiset luovuttamaan hänelle luottokorttitietonsa ja antamaan rahaa.

Petokset alkoivat keväällä 2015 ja jatkuivat syyskuuhun, jolloin poliisi otti miehen kiinni.

Kun mies Hayut otettiin kiinni, niin häneltä löytyi kaksi väärennettyä Israelin passia, kolme väärennettyä israelilaista ajokorttia, kaksi väärää israelilaista lentolupakirjaa ja viisi väärää American Express-luottokorttia.

Poliisille hän väitti olevansa 1978 syntynyt israelilainen mies. Väärää nimeä hän käytti huijaamiensa naisten kanssa.

Tässä jutussa naisista on käytetty keksittyjä etunimiä Sari, Kirsi ja Anu.

Sari

Sari tutustui israelilaiseen mieheen lomallaan Aasiassa helmikuussa 2015. Yhteydenpito jatkui loman jälkeen ja muutaman viikon päästä mies saapui Suomeen. 

Mies esiintyi rikkaana liikemiehenä ja asekauppiaana. Hayutin mukaan hänen musta American Express-korttinsa oli kopioitu Thaimaassa ja hänen piti hakea uusi Lontoosta.

Tämän takia hänen piti saada lainata naisen korttia. Mies osti muutaman Moskovan lennon ja soitti samalla pankkiinsa Englantiin. Hän pyysi siirtämään naisen tilille 15000 euroa. Tilisiirto tapahtuikin parin viikon päästä, mutta se oli 15 euroa. Tätä mies selitti jonkun virheeksi.

Mies lensi Moskovasta naisen kortilla ostamalla lennolla Aasiaan ja nainen lensi sinne perässä.

Suomessa kortin käyttö jatkui ja Hayut osti Sarin kortilla matkoja muun muassa toisille naisille.

Lopulta Amexin luottoraja täyttyi ja mies siirtyi Mastercardiin. Hayutin mukaan hän kyllä maksaisi kaiken takaisin, mutta juuri nyt yrityksen tilit oli viranomaisselvityksen takia blokattu. Se oli asealalla kuulemma tavanomaista.

Hauyt pyysi Saria ottamaan kulutusluottoja maksamaan joitain maksuja hänen puolestaan.

Huhtikuussa Hayut näytti tilisiirtoa, jonka mukaan hän oli siirtänyt naisen tilille 30000 puntaa. Rahat eivät koskaan sinne tulleet. Mies näytti kesän aikana myös kuitteja, joiden mukaan hän oli maksanut Sarin ottamat pikavipit firmansa tililtä. Näin ei tapahtunut

Mies matkusti paljon ja yhteyttä pidettiin puhelimella.

Puolen vuoden aikana Hayut huijasi naiselta kaikkiaan 38000 euroa.

Nainen sanoi oikeudessa, ettei hän ollut missään vaiheessa epäillyt etteikö maksaisi rahoja.

Samaan aikaan miehellä oli muitakin uhreja.

Kirsi

Kirsi ja Hayut tutustuivat seurustelusivusto Tinderissä vappuna 2015. Kirsi asui tuolloin suuressa keskieurooppalaisessa kaupungissa.

Hayut ilmoitti voivansa tulla tapaamaan Kirsiä sinne. Mies asui loistohotelleissa ja kertoi yhdistäneensä tapaamiseen työmatkan. Israelin presidentti oli samaan aikaan kaupungissa.

Hayut kertoi olevansa entinen Israelin armeijan hävittäjälentäjä ja saanut onnettomuuden jälkeen korvauksia valtiolta. Niillä rahoilla hän oli perustanut huonekalubisneksen, mutta sen epäonnistuttua hän siirtyi asekauppaan.

Kirsi kertoi, että mies näytti mielellään valokuvia eri puolilta maailmaa loistohotelleista. Kirsin mukaan hänelle syntyi mielikuva, että israelilainen oli todella varakas henkilö.

Kirsi muutti töidensä toiseen isoon eurooppalaiskaupunkiin. He tapasivat Suomessa hotelleissa, jotka mies maksoi. Todellisuudessa ne maksettiin muiden naisten korteilla. Hayut sanoi neuvottelevansa Suomen armeijan kanssa asekaupoista.

Heidän piti lähteä yhdessä lomalle Tel Aviviin, mutta mies ei lopulta matkustanut. Nainen päätyi maksamaan itse koko matkan.

Kesällä mies puhui yhteiselosta ja halusi heidän muuttavan loistoasuntoon eurooppalaiskaupungin keskustassa. Mies lupasi maksaa asunnon vuokran, mutta ongelmana oli se, että veroviranomaiset selvittelivät firman tilejä.

Kirsi hankki American Express-kortin ja antoi tiedot miehelle. Laskuotteista hän näki miehen ostavan korteilla lentoja ja maksavan hotelleja.

Lopulta Amex suljettiin, mutta mies antoi brittipankin todistuksen tilillä olevista rahoista. Kirsi lähetti sen luottokorttifirmalle ja kortti avattiin uudestaan.

Tämä tapahtui uudestaankin ja tällä kertaa avaamiseen riitti tilitodistus, jonka mukaan mies oli tallettanut naisen tilille 920000 dollaria. Väärennetty sekin.

Hayutin tekemät luottokorttiostokset kesän ajalta olivat yhteensä 73000 euroa. Mies oli vuokrannut jollekin matkalleen yksityislentokoneen.

Amexin tiedoista Kirsi näki, että lentoja oli ostettu Sarille ja Anulle.

Kirsi tunsi olevansa riippuvainen miehestä. Hän oli sanonut oman asuntonsa irti ja asui ylikalliissa loistoasunnossa. Oli luottokorttivelkaa. Hayut oli muuttunut myös uhkailevaksi ja sanonut tuntevansa paikallista alamaailmaa.

Mies jatkoi matkustelua ja kertoi tapaavansa matkoilla asianajajia ja pankkiireja, jotka selvittelivät yrityksen asioita.

Hayut kertoi hotellin rakennusprojektista Suomessa, jota vetämään hän halusi Kirsin.

Kirsi irtisanoutui vanhasta työpaikastaan.

Oikeudessa Kirsi kertoi, että hän tunsi, ettei kaikki ollut hyvin. Hän ei voinut lähteä miehen vaikutuspiiristä pois, koska oli veloissa eikä halunnut suututtaa Hayutia. Nainen ei uskonut, että kyse olisi enää rahan huijaamisesta, koska rahaa ei enää ollut

Elokuussa Hayut sanoi, että hotelliprojekti viivästyi. Kirsi muutti vanhempiensa luokse asumaan.

Loistoasunnon vuokrat, vajaa 10000 euroa tulivat hänen maksettavakseen.

Hayut vakuutti, että luottokorttivelat saataisiin hoidettua. Olihan hänellä tilejä Thaimaassa, Brasiliassa ja Tel Avivissa.

Hayut lähetti naisen Rio de Janeiroon, nainen toki kyllä itse maksoi matkan. Tarkoitus oli ollut avata tili Santander-pankissa, jonne rahaa voisi siirtää Hayutin tililtä. Tilin avaaminen ei kuitenkaan onnistunut ja nainen palasi kotiin.

Mies ehdotti, että nainen pyytäisi rahaa vanhemmiltaan.

Nainen oli käskenyt miestä pyytämään itse. Hauyt oli saanut Kirsin äidiltä vanhempien luottokorttitiedot ja ostanut lentolipun Brasiliaan. Kaikkiaan ostoksia vanhempien korteilla tehtiin 13000 eurolla.

Hayut oli lähtenyt Brasiliaan ja lähettänyt sieltä kuvia käynnistään pankissa. Miehen mukaan tiliasia olisi nyt kunnossa, kunhan nainen vain matkustaisi uudestaan Rio de Janeiroon.

Syyskuussa nainen lensi Rioon ja lentokentällä oli kuljettaja vastassa. Hayut ei enää tuolloin Brasiliassa ollut.

Kirsi oli Riossa kolme päivää. Hayut oli ensin viivytellyt asioita ja lopulta lakannut vastaamasta puhelimeen. Syy selvisi Suomessa: poliisi oli ottanut Hayutin kiinni.

Nainen kertoi menettäneensä työpaikkansa ja säästönsä. Hän oli nyt velkaa vanhemmilleen, jotka olivat maksaneet luottokorttilaskun, jottei hänelle tulisi luottotietomerkintää.

Hayut huijasi Kirsiltä kaikkiaan 96400 euroa ja tämän vanhemmilta 13000 euroa.

Vyyhtiin liittyi vielä kolmaskin nainen.

Anu

Anun Hayut tapasi niin ikään Tinderin kautta kesäkuussa 2015. Ensitreffeistä ei koskaan kehittynyt parisuhdetta, vaan he olivat vain ystäviä.

Tapaamisella Hayut oli kertonut asefirmastaan, yökerhoistaan ja asunnoistaan Thaimaassa, Englannissa ja Israelissa. Mies oli esitellyt ylpeänä titaanista mustaa American Express-korttia ja näyttänyt valokuvia ykkösluokan lennoista ja hotelleista.

Anu ja Hayut tapasivat Helsingissä hotelli Kämpissä. Mies antoi kuvan, että hän oli tekemisissä vaarallisten ihmisten kanssa.

Rahapulassa ollut nainen pyysi apua mieheltä Visa-laskunsa maksamiseen. Mies oli ehdottanut, että nainen voisi hankki American Express -luottokortin. Sen voisi ”sovittaa yhteen” miehen kortin kanssa, jolloin naisen Visa-laskua voisi maksaa Amex-pisteillä.

Nainen hankki kortin ja päätyi antamaan sen tiedot Hayutille. Miehen mukaan olisi kuulemma ollut outoa, jos toisella kortilla tehtäisiin tuhansien eurojen ostoksia ja toisella vain satasten.

Anu oletti miehen olevan järkevä, eikä tämä tuhlailisi holtittomasti.

Mies oli myös antanut oman korttinsa tiedot naiselle, mutta kielsi käyttämästä sitä.

Korttivelka nousi 12000 euroon ja Amex suljettiin. Miehen mukaan hän ei voinut maksaa asefirman takia suoraan naiselle, vaan rahan täytyisi kiertää luottoyhtiöiden takia. Naisen pitäisi ottaa pikalainoja luottokorttimaksuun ja mies maksaisi sitten lainat.

Anu oli pitänyt tätä outona, mutta luottanut mieheen. Hayut oli näyttänyt Anulle dokumentteja, joiden mukaan hänen tilillään oli kaksi miljoonaa euroa. Nainen uskoi asiakirjoihin.

Amex aukeni, kun nainen maksoi luottokorttilaskun pikalainoilla.

Lepyttääkseen Anua Hayut oli ostanut heille Tel Avivin matkan. Miehen piti tulla mukaan, mutta lopulta nainen matkusti yksin. Hayut oli luvannut maksaa hotellin, mutta se oli veloitettu Anun kortilla.

Lennot puolestaan oli maksettu Kirsin kortilla.

Tel Avivissa Anu sai soiton luottokorttiyhtiöstä. Hänen korttiaan oli yritetty käyttää yksityiskoneen vuokraamiseen. Anu pyysi sulkemaan kortin.

Anu kertoi oikeudessa, että tämän jälkeen miehen käytös muuttui uhkaavaksi ja nainen pelkäsi miestä.

Kesän aikana Anu oli irtisanoutunut töistään, kun Hayut oli palkannut hänet johtamaan hotelliprojektia Suomessa. Myöhemmin selvisi, että tehtävä oli sama, johon Kirsikin oli palkattu.

Mies tarvitsi lisää rahaa. Nainen otti kaksi pikalainaa, jotka mies lupasi maksaa kymmenkertaisesti takaisin firmansa tililtä. Yksi nolla tulisi lisää ikään kuin vahingossa.

Anu kertoi, ettei mies koskaan puhunut rahavaikeuksista, mutta aina oli joku tekosyy.

Hayut lähetti kuitteja, joiden mukaan hän oli maksanut Anun pikavippejä luottoyrityksille, mutta se oli valhetta.

Hayut lähetti myös Leumi-pankin todistuksen, jonka mukaan Anun nimissä oli ulkomailla 800000 dollaria.

Se oli pitänyt lähettää Amexille, jotta kortti avattaisiin. Luottokorttiyhtiö ei todistusta hyväksynyt, koska kyse oli ulkomaisesta pankista. Anu piti sitä aitona.

American Express -luottokorttiyhtiö oli jutussa asianomistajana, muttei ilmaantunut oikeussaliin.

Anu menetti 62400 euroa.

Selitys ja tuomio

Oikeudessa Hayut kertoi edelleen olevansa liikemies, jonka varat on jäädytetty. Rahaa oli eri pankkitileillä kolme miljoonaa euroja, joskin liiketoiminnasta on tullut miljoonien velatkin.

Hayut kertoi sotkeutuneensa Israelissa vääriin bisneksiin ja jättänyt maan 2011.

Hayut kertoi elävänsä jatkuvassa kuolemanvaarassa. Vuonna 2014 hän oli joutunut pakenemaan Lontoosta Thaimaahan, koska hänet oli yritetty kidnapata Israeliin.

Hayutin mukaan hän ei ollut kertonut naisille tekevänsä asekauppaa, vaan kyse oli monimutkaisemmasta asiasta, joita ei voinut kertoa. Miehen mukaan hän oli tavannut Israelin presidentinkin.

Tilanne oli karannut käsistä, eikä hän tiennyt mitä maksuja oli yrityksen tileiltä maksettu.

Oikeus ei Hayutin selitystä uskonut, vaan piti sitä epäloogisena, epäuskottavana ja mielikuvituksellisena.

Oikeus langetti Hayutille kolmen vuoden ehdottoman vankeustuomion törkeistä petoksista. Mies passitettiin vankilaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.