Mainos

Jalkajousella ammuttiinkin kahta miestä

Helsingissä Kalliossa ammuttiinkin viime perjantaina jalkajousella kahta miestä. Tapauksen tutkinnanjohtajan Arto Karalahden mukaan toinen uhreista on tänään yhä sairaalassa eikä häntä ollut vielä kuultu.

- Osumat eivät sinänsä ole hengenvaarallisia, kaikki ovat käsivarsissa ja jaloissa, rikoskomisario sanoi.

Poliisi löysi perjantaina Katri Valan puistosta vertavuotavan miehen. Mies kertoi poliisipartiolle, että häntä oli ammuttu jalkajousella. Poliisi seurasi uhrin vanaveteen jääneitä verijälkiä, jotka veivät kahteen lähistöllä sijaitsevaan asuntoon.

Vaasankadulla ja Suvilahdenkadulla sijaitsevista asunnoista otettiin kiinni yhteensä kymmenen noin pari-kolmekymppistä henkilöä, joiden joukossa oli sekä miehiä että naisia.

Tutkinnassa selvisi, että jalkajousella oli ammuttu toistakin miestä. Tämän vammat eivät olleet yhtä vakavia kuin puistosta löytyneen miehen.

Tänään pidätettyinä oli kaksi miestä ja yksi nainen, joita epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Heitä esitettäneen vangittaviksi huomenna.

Tutkinnanjohtajan mukaan teoille ei ole ilmennyt mitään järjellistä selitystä.

-Alkoholia ollut niin paljon pelissä, että kaikkien muistikuvat perjantain ja lauantain väliseltä yöltä ovat hyvin katkonaisia.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.