Mainos

Johtajia uhkaillaan entistä useammin

Suurten yritysten johdon uhkailu on lisääntynyt selvästi kolmen vuoden takaisesta, kertoo tuore yritysten rikosturvallisuusselvitys.

Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin julkaiseman selvityksen mukaan joka neljännessä suuressa yrityksessä on ollut avainhenkilöiden uhkailua. Avainhenkilöihin kohdistunut uhkailu on lisääntynyt merkittävästi vuodesta 2005, suurissa yrityksissä 13 prosentista jopa 24 prosenttiin. Joka kolmas yritys pitää avainhenkilöiden turvallisuuden parantamista tärkeimpänä kehittämisen kohteena lähivuosina.

Lisäksi suurista yrityksistä yli 60 prosenttia ilmoitti muidenkin työntekijöiden joutuneen uhkailun kohteeksi.

Uhkaa esiintyy esimerkiksi silloin, kun yrityksissä suunnitellaan saneerauksia. Pienissä ja keskisuurissa firmoissa uhkailu ei ole yleistynyt.

Viidennes yrityksistä katsoi, että henkilöstöön kohdistuvat turvallisuusriskit ovat lisääntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Pienissä yrityksissä osuus oli keskimääräistä vähäisempi, 17 prosenttia, ja keskisuurissa hieman keskimääräistä suurempi eli 23 prosenttia. Suurista yrityksistä henkilöstöön kohdistuvien turvallisuusriskien lisääntymisestä ilmoitti 43 prosenttia.

Väärä tieto leviää entistä tehokkaammin

Kyselyn mukaan internet on alentanut kynnystä väärän tiedon levittämiseen.

Yli neljännes yrityksistä oli kolmen viimeisen vuoden aikana havainnut, että yrityksen toiminnasta oli tahallisesti levitetty perätöntä tietoa. Ilmiö oli ongelmana erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, mutta perättömän tiedon levittäminen on kuitenkin ilmiönä yleistymässä ja kohteeksi joutuvat myös suuret yritykset.

Tahallista perättömän tiedon levittämistä kohtasi vajaa kolmannes rakennusalan, kaupan ja palvelualan yrityksistä ja viidennes teollisuudessa toimivista yrityksistä.

Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin kyselyyn vastasi lähes 1300 yritystä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.