Mainos

Johtavalta sosiaalityöntekijältä hätkähdyttävä selitys Vilja Eerikan tapaukseen

Johtava sosiaalityöntekijä arvioi tänään oikeudessa syytä sille, miksi Vilja Eerikan vatsassa havaitusta mustelmasta ei tehty rikosilmoitusta kiireellisesti. Kyse vaikuttaa olleen viikonpäivästä.

Viivyttely ilmoituksen tekemisessä saattoi olla kohtalokasta, sillä 8-vuotias Vilja Eerika murhattiin seuraavana viikonloppuna pitkään jatkuneen perheväkivallan seurauksena. Esimies on yksi tapauksen poikiman virkarikoshaaran syytetyistä.

Kokenut esimies vastasi oikeudessa kysymyksiin rauhallisella äänellä kertoessaan alaistensa toiminnasta. Myös hän itse osallistui päätöksentekoon Vilja Eerikan tapauksessa.

- (Vastaava sosiaalityöntekijä) on hyvin tunnollinen. Vastuuntuntoinen ja pedantti. (Tapauksen avustava sosiaalityöntekijä) on myös hyvin asioihin paneutuva ja tunnollinen. Tämä ratkaisu siitä, että Vilja Eerika on isänsä luona viikonlopun, oli hyvin inhimillinen.

Isä oli kertonut, että tyttö menee viikonloppuna isoäitinsä luo, koska on äitienpäivä. Sinne Vilja Eerika ei kuitenkaan koskaan päätynyt.

- Entä miksei rikosilmoitusta tehty perjantaina? Miksei tapausta katsottu kiireelliseksi, kysyi esimiehen puolustusasianajaja Tiina Nysten.

- Se riippuu ihan tilanteesta. Katsottiin, että vaikka ilmoitus tehdään silloin perjantaina, se ei johda mihinkään. Että sillä tavalla ajateltiin, että maanantai on ihan riittävä.

- Ei johda mihinkään?

- Että lakimiesyksikkö ei fyysisesti lähetä sitä eteenpäin. Että ajallisesti se, että ilmoituksentekopäivä on perjantai.

Sosiaalityöntekijät eivät pohtineet mahdollisuutta tehdä rikosilmoitus suoraan poliisille tai sitä, että mustelma vatsassa saattaa hälvetä viikonlopun aikana. 

Syyttäjän mielestä jutussa olisi ollut useita mahdollisuuksia toimia toisin. Sosiaalityöntekijöiden esimies on kiistänyt rikoksen.

MTV Uutisten rikostoimittaja Päivi Hannula seuraa oikeuden tapahtumia Twitterissä. Reaaliaikainen seuranta alla sekä @MTVRikos -tilillä.

*Korjaus 2.3.2015 kello 11:30. Päätös rikosilmoituksesta syntyi tytön vatsassa olleen, ei poskessa olleen mustelman seurauksena. Mustelmasta raportoi koulukuraattori perjantaina 11.5.2012.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.