Mainos

Joroisten pahoinpitelystä kaksi vuotta vankeutta

32-vuotias mies pahoinpiteli viime kesänä Joroisissa sanaharkan päätteeksi 23-vuotiaan miehen tehohoitoon.

Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 32-vuotiaan miehen kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.

Mies pahoinpiteli viime kesänä kotonaan Joroisissa sanaharkan päätteeksi 23-vuotiaan miehen tehohoitoon. Alkoholia nauttineet miehet riitaantuivat, minkä jälkeen 32-vuotias löi nuoremman miehen päätä lattiaan. Uhri oli 4,7 promillen humalassa ja puolustuskyvytön.

Uhri sai muun muassa aivovamman ja murtumia eri puolille päätä. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan kuljetettu mies toipui kuitenkin hengenvaarallisista vammoista.

Tuomittu määrättiin maksamaan uhrille 5 000 euroa kivusta ja särystä sekä tuhat euroa kärsimyksistä.

Tekijä myönsi pahoinpitelyn, mutta kiisti teon törkeyden.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.