Mainos

Kaatunut skootterikuski jäi kuorma-auton alle

Skootterilla ajanut mies kuoli Mäntässä Pirkanmaalla viime yönä. Mies kaatui pimeällä maantiellä ja jäi myöhemmin kuorma-auton ruhjomaksi.

Onnettomuus sattui neljän aikoihin aamulla Hämeentiellä Tammikankaalla. Turmapaikalla ei ollut tievalaistusta.

Mäntän keskustan suuntaan ajanut motoristi oli poliisin mukaan törmännyt ensin tien keskikorokkeeseen ja jäänyt sitten tielle makaamaan. Skootteri oli suistunut ojaan.

Samaan suuntaan kulki myöhemmin kuorma-auto, joka ajoi miehen yli. Kuorma-auton kuljettaja on kertonut poliisille nähneensä tiellä mytyn, jota hän piti kuolleena eläimenä tai roskapussina. Kuljettajan mukaan hän ei pysähtynyt tarkastamaan myttyä, koska ei pitänyt sitä ihmisenä.

Poliisin mukaan skootterin vaurioista on pystytty päättelemään, että takaa tullut ajoneuvo ei törmännyt skootteriin.

Turmapaikalla on viidenkympin nopeusrajoitus. Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.