Mainos

Kahdeksaa patrialaista epäillään lahjuksista

Kahdeksaa Patria-konsernin tytäryhtiön palveluksessa ollutta työntekijää epäillään törkeän lahjuksen antamisesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Asiasta kertoo Yle uutiset.

Ylen saamien tietojen mukaan rikokset liittyvät Egyptin tykkikauppoihin vuosien 1999 ja 2007 välillä.

Keskusrikospoliisi on saamassa valmiiksi puolustuskonserni Patrian ja Egyptin valtion välisten asekauppojen lahjusrikostutkinnan.

Patrian entistä toimitusjohtajaa Jorma Wiitakorpea ei epäillä lahjusrikoksesta Egyptin asekaupoissa.

Patrian ja Egyptin välisten kauppojen poliisitutkinta on loppulausuntovaiheessa. Se siirtynee Ylen mukaan lähiviikkoina syyttäjälle. Keskusrikospoliisi tutkii myös Patrian ja Slovenian sekä Patrian ja Kroatian välisiä asekauppoja.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.