Mainos

Kahdeksan pahoinpitelyä Hämeen yössä – miehet eivät "mahtuneet" samaan vessaan

Lukuisat pahoinpitelyt työllistivät Hämeen poliisia viime yönä.

Hämeen poliisilaitos tiedottaa ihmisten tunteiden käyneen viime yönä kuumana väärällä tavalla. Alueella kirjattiin 8 rikosilmoitusta pahoinpitelyistä. Rattijuoppoja tavoitettiin yhteensä 7, autoja anastettiin 2 ja mopoja 1. Poliisin koko vuorokauden tehtävämäärä oli 395.

Puolenyön jälkeen Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneessa pahoinpitelyssä kaksi ihmistä sai vammoja oluttuopista. Epäselvän tilanteen päätteeksi tuopilla lyötiin noin 25-vuotiasta miestä. Rikkoontuneesta tuopista sain lasinsiruvamman myös noin 20-vuotias nainen. Tekijä ehti poistua ravintolasta ennen poliisin tuloa, mutta hänestä saatiin hyvät tuntomerkit.

Lahdessa noin 40-vuotias nainen oli tullut aamukahdelta taksilla kotipihaansa Kiveriön kaupunginosassa. Naisen miesystävä oli alkanut retuuttaa naista ja aiheuttanut tälle lieviä vammoja. Poliisipartio korjasi aggressiivisen miehen yöksi säilöön Lahden pääpoliisiasemalle.

Lauantai-iltana Heinolan kirkonkylällä naapurusten välille oli kehkeytynyt sanallista riitaa, joka yltyi käsirysyksi. Noin 50-vuotias mies oli sanaharkan jälkeen tönäissyt noin 70-vuotiaan naapurissa asuvan naisen maahan. Sen jälkeen hän oli lyönyt naapurin hieman vanhempaa miestä nyrkillä siten, että uhri sai vertavuotavan haavan silmäkulmaansa. Poliisipartio kuljetti epäillyn pahoinpitelijän Lahden pääpoliisiasemalle, ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.

Tupakkaa ravintolasa polttanut mies suivaantui huomauttelusta

Sunnuntaina aamuyöstä noin 20-vuotiaat mies ja nainen olivat riitautuneet Vesivehmaalla kiinteistön pihalla. Mies oli tarttunut naisesta kiinni ja kaatanut tämän maahan, jolloin nainen oli purrut miestä. Molemmat saivat lieviä vammoja.

Forssan keskustassa sijaitsevassa ravintolassa noin 55-vuotiaan miehen epäillään lyöneen puolenyön aikaan noin 50-vuotiasta miestä kasvoihin. Riita sai alkunsa siitä, että epäilty pahoinpitelijä oli alkanut polttaa tupakka ravintolatiloissa, ja siitä oli huomautettu hänelle.

Vessassa alkanutta tappelua jatkettiin yksissätuumin ulkona

Aamuyön tunteina Forssan keskustassa sijaitsevassa pikaruokapaikassa ja sen ulkopuolella kaksi ihmistä mitteli voimiaan siten, että rikoksen tunnusmerkistö täyttyi. Riita sai alkunsa WC-tiloissa, jossa noin 20-vuotias mies ja 50-vuotias mies eivät "mahtuneet" samaan vessaan.

WC-tiloissa tönittiin ja käytiin käsiksi, jonka jälkeen miehet yksissä tuumin siirtyivät ruokapaikasta ulkotiloihin, jossa taistelu jatkui lyöden ja kiinnikäymällä.

Vanhempi mies sai vertavuotavan ruhjeen ja hänet kuljetettiin Forssan sairaalaan. Poliisi epäilee molempia osapuolia pahoinpitelystä.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.