Mainos

Kahden lapsensa murhasta epäilty: Takana 20 vuotta täyttä suorittamista

Kahden lapsensa murhasta epäilty nainen kirjoittaa kotisivuillaan olevansa entinen uraohjus. Noin vuosi sitten julkaistussa kirjoituksessa hän kehuu vuolaasti perhettään.

Nainen kirjoittaa, että hänellä on takana kaksikymmentä vuotta täyttä suorittamista. Noista vuosista nainen kertoo olleensa 12 vuotta kansainvälisissä projekti- ja johtotehtävissä. Lopuksi seurasi loppuunpalaminen.

Nainen kertoo nettisivullaan olevansa onnellinen perheenäiti, joka päätoimisesti on perheensä kanssa. Hän hehkuttaa, että perheen on hyvä olla Savon sydämessä, Kuopiossa.

Naisen epäillään murhanneen kaksi lastaan viime lauantaina. Toinen lapsista oli 2,5-vuotias ja toinen muutaman kuukauden ikäinen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.