Mainos

Yhden epäillään kuolleen – vaarallisia huumeita yhä kateissa

Poliisi on ottanut kiinni farmasian opiskelijan ja tämän avovaimon epäiltynä yliopiston huumevarkaudesta. 

25-vuotias mies ja 24-vuotias nainen napattiin tänään asunnostaan, josta löytyi myös vaarallisia aineita, kuten fentanyyliä.

Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kertoi alkuillasta, että kaksikon kuulustelut olivat käynnissä. Osa anastetuista huumausaineista on löytymättä.

Helsingin yliopiston tiloista Viikistä varastettiin viime viikolla tutkimushuumeita, jotka ovat puhtautensa vuoksi erittäin vahvoja ja siksi poikkeuksellisen vaarallisia. Fentanyylin lisäksi varastetuissa aineissa on heroiinia, morfiinia, kokaiinia, amfetamiinia ja LSD:tä.

Poliisi pitää mahdollisena, että yksi mies on voinut noin viikko sitten kuolla anastettuihin huumeisiin. Epäillyt ja kuollut mies ovat tunteneet toisensa.

Poliisin mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että löytymättä jääneet aineet eivät pääse levitykseen ja käyttäjien saataville, sillä huumausaineiden vaarallisuutta ja vahvuutta on vaikea ennakoida.

Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena ja törkeänä huumausainerikoksena.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.