Mainos

Kaksi nuorta naista löytyi surmattuna Porissa

Parikymppinen mies on pidätetty surmien johdosta, jotka on luultavasti tehty muutama päivä sitten.

Porilaisesta asunnosta on löytynyt tänään kaksi surmattua nuorta naista. Tapauksen johdosta poliisi on ottanut vuonna 1987 syntyneen miehen kiinni. Häntä epäillään kahdesta murhasta.

- Uhrit olivat hieman miestä vanhempia yli kaksikymppisiä naisia, rikoskomisario Erik Salonsaari kertoo.

Epäilty asuu vuokralaisena asunnossa, josta ruumiit löytyivät. Surmat on tehty todennäköisesti joitakin päiviä sitten. Naiset olivat nähtävästi vieraina asunnossa, kun verityö tapahtui.

Ruumiit löytyivät kello 14 maissa. Vajaan tunnin kuluttua poliisi otti epäillyn kiinni lähistöltä. Surmapaikka on asuin- ja palvelutalo Porin Esikko Tiilimäentiellä.

Tapauksen esitutkinta on kesken, joten Salonsaari ei anna vielä tarkempia tietoja.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.