Mainos

Kaksi miestä karannut Joutsenon säilöönottoyksiköstä – havainnot poliisille tai suoraan hätänumeroon

Kaksi algerialaista miestä on paennut Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä toimivasta säilöönottoyksiköstä Lappeenrannassa. Miehet karkasivat Konnunsuon entisessä vankilassa toimivasta keskuksesta eilisiltana puoli kymmenen aikaan.

Pako huomattiin tänä aamuna, eikä miehiä ole löydetty. Kaakkois-Suomen poliisi tutkii asiaa epäiltynä vangin karkaamisena.

Miehistä ei kuitenkaan oletettavasti ole suurta uhkaa.

– Miehiä ei pidetä vaarallisina. Mutta oletettavasti tietystä syystä miehet halusivat välttää viranomaisten toimenpiteet, ja siksi karkasivat säilöstä, rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta sanoo MTV Uutisille.

Tielinen kertoo, että säilöön otetaan turvapaikanhakijoita, joiden henkilöllisyydessä tai matkareitissä Suomeen on epäselvyyksiä. Myös esimerkiksi käännytettävä turvapaikanhakija tai karkotettava ulkomaalainen saatetaan ottaa säilöön.

Poliisi ei kuitenkaan halua tarkemmin kommentoida, miten karkaaminen tapahtui. 

– Säilöönottoyksikkö on sen verran suljettu verrattuna vastaanottokeskukseen, ettei sieltä pitäisi päästä helpolla pakoon, Tielinen sanoo.

Havainnot miehistä pyydetään ilmoittamaan Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 414 559 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi . Kiireellisissä tapauksissa poliisi pyytää olemaan yhteydessä yleiseen hätänumeroon.

Miesten tuntomerkit

Toinen mies on syntynyt vuonna 1986. Hän on ruumiinrakenteeltaan hoikka, 171 cm pitkä ja 67 kg painava. Mies on ihonväriltään vaalea, kalju ja hänellä on mahdollisesti tumma sänkiparta. Paetessaan hänellä oli yllään vaalea hupullinen takki ja vaaleat college-housut, joiden päällä shortsit. Hän saattaa ontua oikeaa jalkaansa.

Toinen mies on syntynyt vuonna 1991. Hän ruumiinrakenteeltaan hoikka, 182 cm pitkä ja 65 kg painava. Hän on ihonväriltään vaalea. Hänellä on mustat lyhyehköt hiukset ja mahdollisesti tumma sänkiparta. Paetessaan hänellä oli yllään tumma neule, jonka alla oli kauluspaita, sekä tummat farkut.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.