Mainos

Kaleva: Nuorelle naiselle tuomio pakottamisesta seksiin ravintolan vessassa

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1994 syntyneelle naiselle puoli vuotta ehdollista vankeutta pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, kertoo Kaleva.

Lehden mukaan nainen ahdisteli samaan pöytäseurueeseen kuulunutta henkilöä ravintolan vessassa helmikuussa 2013. Hän oli loukannut oikeuden mukaan uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta painettuaan uhrin seinää vasten ja pakotettuaan tämän alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi.

Nainen määrättiin maksamaan uhrille korvauksia loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä yhteensä 1 800 euroa.

Tuomio on uhrin henkilöllisyyden osalta pidettävä salassa 40 vuotta.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.