Mainos

Kaleva: Oulun vauvasurmista syytetty kiinniotettaessa raskaana

Oulun vauvasurmista syytetty nainen oli raskaana viime kesänä, kun hän oli tutkintavankeudessa.

Sanomalehti Kalevan mukaan nainen oli 17 viikolla raskaana kiinniottohetkellä viime kesäkuussa.

Vuonna 1979 syntyneen naisen asianajajan mukaan tieto tuli syytetyllekin täytenä yllätyksenä. Lehden tietojen mukaan raskaus keskeytettiin syytetyn toiveesta Valviran luvalla.

Loppulausunnossa syyttäjä sanoo, että lapset syntyivät täysiaikaisina tai lähes täysiaikaisina. Se, että nainen valehteli läheisilleen kymmenen vuoden ajan kertoo syyttäjän mukaan siitä, ettei hänellä ollut aikomustakaan pitää lapsia.

Puolustus vetosi siihen, että raskaudet eivät näkyneet päällepäin, ja tulivat naiselle yllätyksenä.

Oululaisnainen on syytteessä viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Tuomio annetaan tulevana perjantaina.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.