Mainos

Kannabiksen voimakkuus kasvanut viime vuosina – lisää myös mielenterveysongelmien riskiä

Kannabiksen vaikuttavan aineen tetrahydrokannabinolin (THC) pitoisuus kannabiskasveissa on kasvanut viime vuosina.

Euroopan huumevaraston mukaan sekä kannabiksen kukinnon että hasiksen THC-pitoisuus on kasvanut huomattavasti sen hintaa nopeammin. Sen tietojen mukaan sekä hasiksen että kukinnon voimakkuus on karkeasti kaksinkertaistunut vuodesta 2006.

Tavanomainen THC-pitoisuus on ollut noin 8–12 prosenttia. Luvut ovat puutteellisia, sillä kaikki maat eivät kerää lukuja kannabiksen THC-pitoisuudesta.

KRP:n rikosteknisen laboratorion kemian ryhmän päällikkö Matti Karjalainen kertoo, ettei poliisi systemaattisesti tutki kasvien THC-pitoisuutta.

Hän kuitenkin kertoo, että kirjallisuudenkin perusteella tiedetään, että kannabislajikkeita jalostetaan, ja monet tavoittelevat mahdollisimman korkeaa THC-pitoisuutta.

THC osallinen psykoosialttiuteen

Helsingin Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksen ylilääkäri Jussi Niemi-Pynttäri on samaa mieltä siitä, että keskimäärin kannabistuotteiden THC-pitoisuus on kasvanut. Hänen arvionsa mukaan tämä kuitenkin vaihtelee esimerkiksi alueittain.

Niemi-Pynttärin mukaan kasvanut THC-pitoisuus lisää kannabiksen päihdyttävyyden lisäksi sen terveysriskejä.

– Tämänhetkisen käsityksen mukaan juuri THC on olennainen aine kannabiksesta päihtymisen, mutta toisaalta myös sen psykoosialttiutta lisäävän vaikutuksen kannalta. Mitä tujumpaa ainetta, sitä raskaampaa se on psyykeelle, Niemi-Pynttäri kertoo.

Haitoilta suojaava aine vähentynyt

Hän korostaa, että THC-pitoisuuden lisäksi merkittävää on kasvin muiden vaikuttavien aineiden määrä suhteessa THC:hen.

– Karkeasti on näyttöä siitä, että kannabiksen sisältämä kannabidioli CBD vastavaikuttaisi tai jopa suojaisi THC:n haitallisilta vaikutuksilta. THC-pitoisuuden noustessa CBD:n osuus usein kuitenkin pienenee, hän kertoo.

THC- ja CBD-pitoisuuksien suhteet voivat Niemi-Pynttärin mukaan vaihdella paljonkin esimerkiksi kannabislajikkeiden välillä. Myös käytetyillä kasvin osilla, aineen tuoreudella, kasvatustekniikoilla ja esimerkiksi jatkojalostuksella hasikseksi on vaikutusta pitoisuuksiin.

Vaikka kannabiksen päihdevaikutus liitetään yleensä THC:hen, on Niemi-Pynttärin mukaan on mahdollista, että joku on mieltynyt myös CBD:n vaikutuksiin, ja haluaa kasvattaa sekä käyttää sitä sisältäviä kasveja.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.