Mainos

Kansanedustaja Hirvisaari sakkoihin kiihottamisesta

Kouvolan hovioikeus on tuominnut perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeuden mielestä hän kirjoitti blogissaan solvaavasti muslimeista. Sakkorangaistuksen suuruus on 1425 euroa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi aiemmin Hirvisaaren syytteen, koska ei pitänyt kirjoituksia panettelevina. Käräjäoikeuden mielestä poliitikolla on oltava oikeus maahanmuuttopolitiikan arvosteluun.

Hovioikeus katsoi asiaa toisin. Sen mukaan Hirvisaaren nettikirjoitus oli yleistävä ja syrjivä ja kuvasi tiettyyn kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina.

Hovioikeus katsoi, ettei kansanryhmän leimaaminen rikolliseksi ole sananvapauden rajoissa esitettyä sallittua liioittelua ja provokaatiota.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner katsoo, että tapaukseen on otettava kantaa, kun tuomio on lainvoimainen. Asia saattaa vielä edetä korkeimpaan oikeuteen.

– Meillä on käräjäoikeuden vapauttava ja hovioikeuden langettava tuomio, Ruohonen-Lerner sanoo.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.