Mainos

Käräjäoikeus tuomitsi tunnetun yökerhon omistajan vankilaan

Helsingin keskustassa tunnettua klubia pyörittäneen yhtiön omistaja on tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan Playground-klubista vastanneen yhtiön omistaja Ajeetpaul Singh Sekhonoli osallisena 194 gramman kokaiinierän maahantuonnissa Suomeen. Hän oli tilannut erän Espanjasta ja suunnitellut sen jälleenmyyntiä Suomessa.

Määrä vastaa annosmäärästä riippuen 10 000 - 20 000 käyttöannosta.

Jutussa oli syytettynä kaikkiaan kahdeksan henkilöä. Pisimmät tuomiot tulivat yökerhon omistajan lisäksi huumeet Suomeen kuljettaneelle pariskunnalle Hicham Chaibille ja Adriana Freixanet Capdevilalle , jotka tuomittiin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta. Lisäksi Espanjassa huumeiden salakuljetuksen järjestänyt Omar Kouzi tuomittiin kahden vuoden ja 11 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Käräjäoikeuden mukaan teot olivat törkeitä, koska kohteena on ollut suuri määrä erittäin vaarallista huumetta.

Sekhon sekä Kouzi olivat hankkineet Espanjasta 194 grammaa kokaiinia. Kokaiinin salakuljettajaksi pyydettiin Espanjassa oleskellutta Chaibia. Mies ei kuitenkaan uskaltanut kuljettaa kokaiinia kehossaan, joten hän pyysi avuksi vaimoaan Adriana Freixanet Capdevilaa, joka toi huumeet Suomeen kehonsa sisällä. Pariskunnalle luvattiin huumeiden salakuljetuksesta 1 000 euron palkkio.

Pariskunta matkusti Helsinkiin, jossa huumeet luovutettiin yökerhon omistajalle. Poliisi otti kuriirit kiinni huumeiden luovutuksen jälkeen. Myöhemmin poliisi takavarikoi huume-erän Helsingin Tukkutorille pysäköidystä autosta.

Tuomio annettiin viime viikolla. Tuomitut ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä tuomioon.

Playground on Helsingin keskustassa Kampissa sijaitseva konemusiikkia soittava klubi, joka on herättänyt huomiota erityisesti aamubileillään. Klubi jatkaa yhä toimintaansa. Siitä vastaa nykyisin yhtiö, joka ei ole kytköksissä huumejuttuun. Poliisitutkintaa tehtiin sekä Kampissa että klubin entisissä tiloissa Punavuoressa.

Käräjäoikeus määräsi klubin uuden taustayhtiön omistajalle palautettavaksi Club Venuen kassakaapissa säilytettyjä varoja, jotka takavarikoitiin huumetutkinnan yhteydessä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.