Mainos

Käräjätuomarille sakot – ei varmistanut tutkintavankien vapauttamista

Helsingin hovioikeus on tuominnut käräjätuomarin sakkoihin jutussa, jossa tuomari ei varmistanut vankilan saaneen tietoa tutkintavankien vapauttamispäätöksestä.

Kaksi vankia oli perusteetta tutkintavankeina.  

Toisen olisi pitänyt voida olla vapaalla jalalla yli kahden viikon ajan.  
Toisen vapautetuista vangeista olisi tullut olla vankeusvanki. Yli kahden kuukauden tutkintavankeuden aikana hänen yhteydenpitomahdollisuuksiaan oli rajoitettu.  

Hovioikeus katsoo, että käräjätuomarin laiminlyönneistä aiheutunut vahinko ja haitta oli huomattava.

Menettely oli muun muassa loukannut vankien perus- ja ihmisoikeuksia. Oikeus piti tapahtunutta inhimillisenä virheenä mutta katsoi, että vapaudenmenetykseen liittyvien virkatoimien hoitamisessa oli kuitenkin noudatettava erityistä huolellisuutta.  

Valtio velvoitettiin suorittamaan asianomistajille kärsimyskorvausta. Koska käräjätuomarin tuottamuksen katsottiin olevan vain lievää, häntä ei velvoitettu korvaamaan kustannuksia valtiolle.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.