Mainos

Karhuja, ilveksiä, haukkoja - (kuvitellut) eläimet työllistivät poliisia

Päijät-Hämeen poliisilla riitti kisalauantaina muitakin tehtäviä kuin päihtyneiden kisaturistien vahtiminen. Erilaiset eläintehtävät työllistivät niin poliisia kuin paikallista suurriistayhdyshenkilöäkin.

Lahdessa Möysän kaupunginosassa omakotitalon rappusilta löytyi iltapäivällä joko hiiri- tai varpushaukka. Lintu ei päässyt lentoon loukkaantumisen takia. Paikalle hälytettiin Orimattilasta lintuasiantuntija, joka otti linnun suojiinsa.

Poliisi sai muutamaa tuntia myöhemmin Nastolasta ilmoituksen, jonka mukaan alueella liikkuivat karhuemo ja poikanen. Paikalle kutsuttiin suurriistayhdyshenkilö, joka tutki jäljet ja havainnot. Jäljet olivat mitä ilmeisesti isohkon koiran aiheuttamat, eikä karhuista saatu mitään havaintoja.

Illan puolestaan Hollolan Kalliolasta tuli ilmoitus, jonka mukaan ilves olisi hyökännyt nuoren miehen kimppuun. Tämäkin havainto tarkistettiin petoasiantuntijan avustuksella. Asiantuntijan mukaan pojan saamat raapaisujäljet viittasivat todennäköisesti toisen ihmisen aiheuttamiin jälkiin, eikä tapahtumapaikalla tehdyissä tutkimuksissa löytynyt merkkejä ilveksestä.

Neljäs eläintehtävä tapahtui Lahdessa järven jäällä. Omaa koiraansa ulkoiluttaneen pariskunnan koiran kimppuun oli käynyt keski-ikäisen miehen vapaana liikkunut isokokoinen koira. Pariskunta ei saanut vammoja. Vapaana koiraansa pitänyt mies oli läpsäissyt tilanteessa toisen koiran omistajaa. Mies koirineen poistui ennen poliisipartion tuloa. Poliisi tutkii asiaa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.