Mainos

Katukoirien pelastaminen toi salakuljetustuomion

Pielavetisen naisen yritys pelastaa italialaisia katukoiria kääntyi salakuljetustuomioksi oikeudessa.

Keski-ikäinen nainen ehti tuoda vuoden 2008 alkupuolella Italiasta Suomeen noin 20 koiraa, yhden kerrallaan. Monet tuoduista katukoirista olivat sekarotuisia ja vielä pentuja, kertoo kihlakunnansyyttäjä Minna Riski. Osan koirista nainen piti itse, osan hän antoi tai myi pikkusummasta eteenpäin.

Naisen toiminta paljastui, kun kaksi ostajaa meni tarkastuttamaan pentujaan eläinlääkärille Heinolassa. Tämä teki ilmoituksen tullille havaittuaan, että koirilta puuttui lemmikkieläinpassi eikä myyjä ollut Elintarviketurvallisuusviraston rekisterissä.

Oikeus näki lieventäväksi seikaksi sen, että nainen oli Italiassa pyrkinyt selvittämään säännökset. Hän oli myös hoitanut koirien rokotukset ja sirutukset kuntoon ennen lentomatkaa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus langetti tänään tuomioksi salakuljetuksesta 40 päiväsakkoa, naisen tuloilla 240 euroa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.