Mainos

Kauhajoki-raportti: Saarella julkaisematon video

Kauhajoen kouluampuja Matti Saari oli kuvannut itsestään videon, jota hän ei koskaan julkaissut. Se oli tehty päivää ennen ampumisia syyskuussa 2008. Saari kuvasi myös videoita, jotka julkaisi.

Oikeusministeriön asettama tutkintalautakunta kuvaa videoita raportissaan näin:

"Koulusurmia edeltävänä iltana hän kuvasi ampumaradalla uusia videoita ja yhden videon koulunsa pihalla. Ampumaradan videoissa hän sanoi 'you will die next' ja 'goodbye'. Nämä videot tekijä siirsi noin tuntia ennen koululle lähtöään internetin tiedostonjakopalveluun. Sieltä tiedostoja ei suoraan voi selata, mutta tiedostojen lataaja saa itselleen linkin, jota hän voi jakaa haluamallaan tavalla esimerkiksi sähköpostilla tai jossakin muussa verkkopalvelussa."

Lue tutkintalautakunnan koko raportti tästä:

Kauhajoen uhrit:

Lue juttuja raportista tästä:

"Samaan Massacre in Kauhajoki -nimiseen tiedostopakettiin tekijä liitti joitakin kuvia itsestään. Suurimmassa osassa kuvia oli mukana myös ase. Kolme kuvaa näistä hän lisäsi puoli tuntia myöhemmin myös IRC-galleria-yhteisöpalveluun oman profiilinsa yhteyteen. Kuvissa tekijä osoitti aseella kohti katsojaa."

Julkaisematon video

"Koulun pihalla kuvaamassaan videossa tekijä sanoo ääneen: 'siinäpä oli sitten tämä minun koulu… huomenna… minä tulen tappamaan täällä useita ihmisiä … kuolkaa kaikki saatanan paskiaiset'. Tätä videota tekijä ei tiettävästi julkaissut tai lähettänyt kenellekään.

"Tekijän puheissaan ilmaisema uhka oli useimmiten epäsuoraa tai peiteltyä. Tekijä myös useaan otteeseen vakuutti ystävälleen, ettei tule tekemään mitään. Uhan vakavuutta lisäsi se, että tekijä oli hankkinut aseluvan ja aseen sekä harjoitellut ampumista."

"Tekijä jätti jälkeensä kaksi viestiä, joissa viitataan siihen että hän on suunnitellut tekoa vuodesta 2002, ja motiivi on ihmisviha ja kiusaamiseen liittyvä kosto."

"Eräälle ystävälle hän soitti kesken tapahtumaa ja sanoi suunnitelleensa tekoa pari vuotta. Konkreettista aineistoa teon suunnittelusta ei ole löytynyt."

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.