Mainos

Kelikamera pimeni oudosti juuri ennen raha-auton ryöstönyritystä – "Kaikki on mahdollista"

Salon rahakuljetusryöstöpaikan läheisyydessä oleva Suomusjärven kelikamera sammui juuri ennen rahakuljetusauton ryöstöä. Poliisi kertoo, ettei se ole tehnyt päätöstä vetää kamerakuvia julkisuudesta.

– Poliisi ei ole tehnyt sellaista päätöstä. Kyseessä jonkinlainen tekninen vika ja sitä selvitellään, rikosylikomisario Heikki Topi-Hulmi kertoo.

Poliisi ei ole sulkenut pois mahdollisuutta siitä, että ammattirikolliset olisivat sammuttaneet kelikamerat rikosta varten.

– Kaikki on mahdollista. Sanotaan, että tämä on yksi selvitettävä asia, Topi-Hulmi kommentoi.

Poliisin mukaan kamera ei kuvaa aivan ryöstön tapahtumapaikkaa.

Liikennevirasto ei kommentoi

Liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoivisto Liikennevirastosta ei kommentoi kyseiseen tapaukseen liittyvää kelikameraa.

Hän kuitenkin kertoo, että kelikamerat voivat toisinaan mennä rikki Suomen vaikeissa olosuhteissa.

– Kameroita korjaillaan varsinkin talvella, yleensä toimintahäiriöt liittyvät sähkövikoihin. Kamerat ovat hyvin vesitiiviitä, mutta Suomen luonto on yhtä kaikki karu kaikelle elektroniikalle, Alikoivisto toteaa.

Kamera on tallentanut viimeisen kuvan eilisaamulta kello 8.26. Keskusrikospoliisin mukaan hätäkeskus sai hälytyksen ryöstöstä kello 8.40.

Kamera tallentaa kuvia 12 minuutin välein Liikenneviraston nettisivuille. Aamulla kamera toimii normaalisti, mutta kello 8.38 alkaen se on näyttänyt pelkkää lumisadetta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.