Mainos

Kesäteatteri syyttää markkinoijaa Nummisuutariensa tappioista

Hämeenlinnalainen Aulangon kesäteatteri laskee markkinoijansa aiheuttaneen yhdistykselle liki 50 000 euron tappion. Myös kihlakunnansyyttäjä katsoo naisen syyllistyneen petokseen ja vaatii ehdollista vankeustuomiota.

Provisiopalkalla pestatun markkinoijan toimintaa puitiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tänään.

Kihlakunnansyyttäjän mielestä nainen salasi petollisesti oman ja yrityksensä heikon taloustilanteen sopimusta solmittaessa. Lisäksi hän antoi toukokuussa 2008 teatterille väärän tiedon, jonka mukaan yli 2 000 lippua olisi myyty ja varattu ennakkoon.

Kesäteatteriyhdistyksen puheenjohtajan Miika Överlundin mukaan produktio olisi ehditty peruuttaa, jos todellinen tilanne olisi tiedetty. Nummisuutari-kauden tappiot olisivat jääneet 10 000 euroon 58 000 euron sijaan.

Syytetty kiisti rikosväitteet. Nainen laski itsellään olevan teatterilta saatavia noin 2 500 euroa.

Oikeuden ratkaisu on luvassa ensi viikon alussa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.